Finn Recycling Oy

Finn Recycling Oy on vuonna 2013 perustettu perheyritys, jonka toiminta koostuu romumetallin kierrätyksestä valimoiden ja terästehtaiden tarpeisiin sekä erilaisista purkutöistä. Yrityksen johdolla on kuitenkin jo yli vuosikymmenen kokemus valimoista ja niiden tarvitsemien raaka-aineiden toimittamisesta, joten siirtyminen valimoiden hiekkahuoltopalveluiden tarjoamiseen kävi luonnollisesti.

Urjalaan sijoittunut perheyritys hankki vuonna 2016 uudet toimitilat Nuutajärveltä vanhasta lasitehtaasta, jossa aloitettiin uusi kehitysprojekti jätehiekan puhdistamiseen käytettävästä menetelmästä. Kehitysprojektissa oli mukana Aalto-yliopisto, ja sen tuloksena syntyi ainutlaatuinen terminen hiekanelvytysprosessi, jonka avulla aiemmin kaatopaikalle joutunutta jätehiekkaa pystytään nyt kierrättämään ja uusiokäyttämään.

Vanhasta lasitehtaasta moderniksi kierrätyslaitokseksi!

Finn Recycling toteuttaa kvartsihiekan puhdistamisen Nuutajärven lasitehtaassa. Kvartsihiekka on myös lasin pääraaka-aine.

Lue Tarina tiimalasista!

 

Valimoalan ympäristöystävällisempi tulevaisuus

Yhtiön tavoite on olla toimialan kehityksen kärjessä, näyttämässä mallia ympäristöystävällisemmän tulevaisuuden kehittämisessä. Haluamme olla johtava kierrätysratkaisujen ja -materiaalien tuottaja hiekkapohjaisissa tuotteissa myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Idea hiekan elvyttämisestä ja uusiokäytöstä syntyi, kun valimot kuljettivat valumuoteissa käytetyn, sideainetta sisältävän hiekan kaatopaikkajätteeksi. Teräsvalimot joutuivat myös hankkimaan uutta hiekkaa Euroopasta, koska laadullisesti sopivaa hiekkalaatua ei ole tarjolla lähempänä. Valimoiden kanssa toimiessa myös Finn Recycling:in johdolle tuli hyvin tutuksi se, miten suuri ongelma jätehiekka ja sen loppusijoitus valimoille on. Täältä voit lukea lisää valimoiden ympäristöhaasteista.

Hanketta hiekan elvytyksestä toteutettiin Aalto-yliopiston kanssa, mutta sen kehitystyöhön otettiin aktiivisesti mukaan myös asiakaskuntaa. Hiekan uusiokäyttö, “terminen elvytys”, saikin alusta asti hyvin kiinnostuneen vastaanoton. Elvytyksen avulla jätehiekka puhdistetaan, jonka jälkeen se voidaan käyttää uudelleen valimoilla tai voimalaitoksissa.

Finn Recycling Oy on ollut mukana esimerkiksi seuraavissa ympäristöprojekteissa:

  • Kiertovalu (yhteistyössä Business Finland)
  • Green Foundry (yhteistyössä EU Life)
  • Hiekkaprinttauksen monipuolistaminen (yhteistyössä Aalto-yliopisto)
  • Bauksiitista kromiitin korvaaja (yhteistyössä Aalto-yliopisto + muita toimijoita)
  • Valimoiden BAT-dokumentin päivitys (yhteistyössä Euroopan Komissio)

Voit lukea lisää näistä projekteista ja hankkeista tästä tiedostosta.

Valimohiekka asiakaslähtöisesti

Kehitystyö on jatkuvaa. Haluamme luoda lisäarvoa asiakkaidemme prosesseihin, edistää materiaalien kierrätystä ja sitä kautta keventää ympäristölle koituvaa kuormaa, sekä korvata neitseellisten luonnonvarojen käyttöä. Olemmekin saaneet runsaasti kiitosta kyvystä ratkaista asiakkaiden vaikeimmatkin haasteet nopeasti ja innovatiivisesti.

Päätuotteemme on hiekkahuollon kokonaispalvelu. Käytännössä otamme hoitaaksemme kaikki asiakkaan käyttämiin hiekkoihin liittyvät tarpeet ja näihin liittyvät logistiset ratkaisut. Käsittelemme valimohiekkaa, vesileikkaushiekkaa ja voimalaitoshiekkaa, sekä edustamiamme välitystuotteita.

 

Yrityksen kantaviin arvoihin kuuluu asiakaslähtöisyys, kasvu ja innovatiivisuus.

Asiakaslähtöisyys tarkoittaa sitä, että asiakas on aina palvelun keskiössä ja tavoitteemme on ratkaista asiakkaan haasteet ja ongelmat, rakentaen näin molempia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä.

Kasvu on tavoite, johon yhtiö pyrkii tietoisesti ja aktiivisesti. Haluamme parantaa alan hyvinvointia yhä suuremmalla mittakaavalla. Toiminnan lähtökohta siis on, että emme jää paikoillemme tai tyydy nykyiseen tasoon.

Innovatiivisuus on ennakkoluulottomuutta, kyseenalaistamista ja erilaisten, uusien ratkaisujen löytämistä. Meillä on syvä ymmärrys siitä, mitä asiakkaamme tarvitsevat ja haluavat. Näin pystymme kehittämään uusia, parempia teknisiä ratkaisuja.

Haluaisitko edistää valimoalan kestävämpää kehitystä? Ota yhteyttä ja kerro tarpeistasi, niin kehitämme yhdessä niihin vastaavan palvelukokonaisuuden!